Uuniperunat ja -kasvikset
Syöjästä riippuen 3-5 annosta
5 (n. 1 kg) uuniperunaa, esim. Rosamunda tai Bellarosa
Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Pese perunat ja pistä niihin muutama reikä haarukalla. Paista perunoita uunissa 20 minuuttia, jonka jälkeen alenna lämpö 180 asteeseen ja kypsennä vielä noin 40 minuuttia. Vinkki uuniperunoiden valmistukseen löytyi Me Naiset sivustolta.
Lohitäyte
100 g lohta, esim. kylmä- tai lämminsavulohi (tässä käytetty jälkimmäistä)
½ dl ruohosipulia
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 tl sitruunamehua
ripaus suolaa ja pippuria
Pilko ruohosipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin.
Kinkkutäyte
100 g kinkkua (esim. saunapalvi)
2-3 kevätsipulin vartta
1 prk (200 g) kermaviiliä
1-2 rkl sweet chili -kastiketta
Pilko kinkku ja kevätsipulin varsi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Uunikasvikset
n. 4 annosta
50 g rucolaa
1 (300 g) kesäkurpitsa
1 (200 g) paprika
200 g kirsikka- tai luumutomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria
1 prk (180 g) salaattijuustokuutioita
Levitä rucola uunivuoan pohjalle. Pilko kesäkurpitsat ja paprika ja lado ne tomaattien kanssa rucolan päälle. Valuta oliiviöljy päälle ja mausta kasvikset. Ripottele viimeisenä valutetut salaattijuustokuutiot kasvisten päälle. Laita kasvikset uuniin siinä vaiheessa, kun uuniperunoilla on vielä n. 25-30 minuuttia jäljellä, jolloin ne ovat valmiita samaan aikan. Uunikasvisten idean isä löytyy myös Valion sivulta.
Anna perunoiden vetäytyä vielä n. 10 minuuttia ennen täyttämistä. Halkaise perunat joko ristiviilloin tai pelkästään pitkittäin vedetyllä viilloilla, avaa perunaa ja laita päälle haluamasi täytteet.
![]() |
Ja ääntä kohti! |
Uuniruuat on totutusti laiskan kokin unelmia, sillä ne valmistuvat uunissa lähes itsestään!
Kommentit
Lähetä kommentti